Sivut

2. heinäkuuta 2019

Juhlanäyttely 20 v. kirjansidontaa Harrin opissa

SYYTÄ JUHLAAN!

Kirjansidonnan ammattitutkinnot Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksessa aloitettiin vuonna 1999. Tuolloin jo aiemmin toiminutta artesaanikoulutusta täydennettiin kisällikoulutuksella. Uuden koulutuksen opettajaksi kutsuttiin Harri Aaltonen, mahtavasta Turun kaupungista. Ensimmäiset kisällikokelaat aloittivat opiskelunsa 1.3.1999 ja valmistuivat jo saman vuoden syksyllä. On siis 20 v. -juhlavuosi, sekä ammattitutkintokoulutuksien että Harrin opettajan uran osalta. Hurraa ja onneksi olkoon!

Vuosien varrella opiskelleita on iso joukko! Monet ovat jääneet alalle työskentelemään ja vielä useammalla on sydämessään pehmeä paikka käsin sidottuja kirjoja varten. 20 vuoden aikana ammattitutkintokoulutus on muuttanut muotoaan monta kertaa, oppia on annettu erilaisina monimuotokoulutuksina, lähiopetuksen määrän tasaisesti vähentyessä säästöpaineissa. Harri on sitkeästi pysytellyt muutoksissa mukana. Toistaiseksi viimeinen ammattitutkintokoulutus päättyi vuoden 2018 lopussa, eikä jatkoa ole tiedossa.

Oli siis hyvä hetki juhlistaa Harria ja meitä kaikkia kirjansidontaa opiskelleita. Kutsuimme kaikki Harrin opissa olleet osallistumaan kirjansidontanäyttelyyn Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivillä pe–la 28.–29.6.2019. Näyttelyyn osallistui 20 sitojaa ja 31 sidosta. 
Kiitokset kaikille osallistujille sekä myös näyttelyssä vierailleille!

Kirjansidonnan opettaja Harri Aaltonen juhlanäyttelyssään.

Teemanäyttely ”Oikeus ja kohtuus”nrot 1–3 
Kirjat, jotka on sidottu kirjansidonta­koulutuksen aikana nrot 4–31


1.
Aksel Sandemose:
En flyktning krysser sitt spor

Aschehoug, Oslo, 1933
Sidontavuosi: 2019
Koko: 240 × 160 × 40 mm

Syvätaipeinen nahkasidos

Sitoja:

Harri Aaltonen

Sastamala (synt. Turku)
Kirjansidonnan opettaja vuodesta 1999

Kaksikymmentä vuotta on ihan kohtuullinen rupeama siistiä sisätyötä, siihen mahtuu ylä- ja alamäkiä, tunteiden ja elämysten koko kirjo sekä oppimista puolin ja toisin. Vajaan sadan kirjansitoja-artesaanin lisäksi olen osallistunut kahdeksankymmenen kolmen käsityöläisen kouluttamisessa kirjansitojan ammattitutkintoon ja nähnyt melkein neljänneksen heistä jatkavan vielä erikoisammattitutkintoon asti. Kiitos kun jaksoitte. Kaikille. Aakkosjärjestyksessä.



2.
Michihiko Hachiya:
Hirošiman päiväkirja

WSOY, Porvoo-Helsinki, 1967
Sidontavuosi: 2019

Koko: 202 x 143 x 36 mm
Bysantin sidos kaksilla kansilla.
Takakannen saranoitu suikale mahdollistaa hyvän aukeamisen.

Sitoja:

Eija Degerstedt

Hyvinkää
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2009–2010, 2011–2013
kisällitutkinto 2010
mestaritutkinto 2013




3.
Eeva-Liisa Manner:
Varokaa, voittajat

Tammi, 1972
Sidontavuosi: 2019
Koko: 200 x 130 x 20 mm

Eräänlainen millimetrisidos. Selkä vuohennahkaa, muu materiaali värjättyä kartonkia ja amate-puun kuoresta valmistettua paperia. Käsinommellut päänauhat. 

Latinalaisessa valtiossa kukkuloilla nahkamaisella ylängöllä esikaupunkialueella joka hallinnollisesti kuului suureen kaupunkiin ja oli oikeastaan sen slummia, vaikka oli huvennut kyläpahaseksi jonne johti vain yksi tie, ammuttiin työmies Marcos X kello kolme iltapäivällä. Se oli poliittinen salamurha, ja hämmingin välttämiseksi se tehtiin kun Marcosin vaimo oli lähikylässä hautaamassa äitiään, sillä pelättiin hänen tulevan hysteeriseksi. Vaikka oli syksy eikä enää kovin kuuma - vuodenaika oli vaihtumassa ja ruumista olisi hyvin voitu säilyttää kellarissa - se poliisien toimesta haudattiin välittömästi, ja yöllä hautaamisen jälkeen ammutun ruumis jälkien hävittämiseksi varastettiin haudasta. Tästä kerrottiin ulkomaiden uutisissa, ja väitettiin, että myös ampuja oli poliisi.”
(ote ensimmäisestä kappaleesta)


Teos on myynnissä.

Sitoja:


Elina Lundahl

Tampere
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2007–2008, 2011–2015
kirjansitoja-artesaani
kirjansitojamestari
kuvataiteilija


www.veterok.net
instagram.com/veterokbookbinding
herracaligari@veterok.net




4.
Jeffrey Brown:
Cats are Weird

Chronicle Books, 2010
Sidontavuosi: 2013
Koko: 169 x 169 x 18 mm

Mestaritutkinnon lopputyö
Matalataipeinen neljännesnahkasidos, jossa kluuttikansien syvennyksiin tehdyt nahkapaneelit. Selkä- ja paneelit tehty kengurunahasta. Paneeleilla lampaannahka-applikaatiot, backparing tekniikalla ohennettu. Selkätitteli tehty samalla tavalla. Käsin ommellut kapiteelinauhat, värisyrjät. Yksinkertainen kirjakotelo, päällystetty kluutilla. Kengurunahkaiset reunukset ja selkätitteli.

Sitoja:

Claudia Wegmann

(tiedot alempana)



5.
Katri Vala:
Kootut runot

WSOY, Porvoo, 1948
Sidontavuosi: 2013
Koko: 198 x 145 x 39 mm

Mestaritutkinnon lopputyö
Matalataipeinen kokokluuttikirja, japanilaista brokadikluuttia. Käsin ommellut kapiteelinauhat, 3 kultasyrjää. Nahkainen ”käännetty” käsin kullattu selkätitteli, jossa kirjoitus sokeapainantaa ja ympäröivä nahka kullattu. Kirjakotelo tuplaseinillä, päällystetty japanilaisella silkkikluutilla. Käsin kullattu nahkatitteli.

Sitoja:

Claudia Wegmann

(tiedot alempana)



6.
Lapin runot

WSOY, Porvoo, 1979
Sidontavuosi: 2013
Koko: 241 x 199 x 23 mm

Mestaritutkinnon lopputyö
Kirja: Syvätaipeinen kokonahkakirja, jossa käsin värjätty vasikannahka.
Kansikoristelut: Kuviointi otettu kirjasta. Reverse-tekniikalla tehdyt kuviot, backpared käsin värjätyt nahka-applikaatiot ja monivärinen foliointi. Selkätitteli backpared onlay. Kirjassa värimusteella värjätyt syrjät, peilit ja esilehdet käsin värjätty paperi, samoilla väreillä ja kuvioinnilla kuten kansi.

Chemise: Selkä ja etusyrjät musta vuohennahka, titteli backpared onlay. Kannet päällystetty samalla paperilla kuten esilehdet.
Schuber-kotelo: Musta kluutti, nahkareunukset. Kluutissa laseroitu porolauman kuviointi.

Sitoja:

Claudia Wegmann

Kirjansitoja Claudia Wegmann on taustaltaan kuopiolaistunut sveitsiläinen, joka on asunut ja elänyt jo yli 30 vuotta Suomessa.
Hän on kuopiolaisen Kirjansitomo Clabbokin ainoa sitoja ja omistaja.
Kirjansidontaharrastus muuttui 10 vuotta sitten intohimoksi ja vei mukanaan täysin. Se johti alanvaihtoon ja mestaritutkintoon asti.

Kirjansitomo Clabbok
Kaivotie 23, 70700 Kuopio
puh. 040-5307931
kirjansitomo@clabbok.com


7.
Pekka Luukkola:
Matka suomeen

Otava, Helsinki, 2003
Sidontavuosi: 2003
Koko: 315 x 250 x 20 mm

Kokonahkasidos, kapiteelit lasihelmiä, nahka-applikaatiolinjat. Titteli lehtikullattu käsityökaluilla. Kannen koristeviivat Suomen rajaviivaa, lähtökohtana Ivor Robinsonin työt.

Rajat erottavat, yhteiset rajat tekevät kuitenkin naapureiksi, kumppaneiksi. Meri erottaa myös, mutta tarjoaa samalla kulkureitin toisten luokse. Kirjan kuvituksen luonto on yhteistä pohjoismaille. Vaikka rajat erottavat maat itsenäisiksi alueiksi, luonto ei niitä kumarra vaan jatkuu niiden yli yhdistäen erotetut toisiinsa. Minkä ihminen erottaa, luonto yhdistää. Ihminen on osa luontoa ja sen kiertokulkua, vaikka onkin erottautunut siitä ja pyrkii pysyttelemään erillisenä osana. Luonnossa ihminen kuitenkin voi hyvin, kun antaa sille mahdollisuuden.

Sitoja:

Maria Kivijärvi (os. Jussila)

Tammela
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 1997–1999, 2001, 2002–2003.
kirjansitoja-artesaani 1999
kisälli 2001
mestari 2003




8.
Karhunkynnet, vieraskirja

Sidontavuosi: 1999
Koko: 250 x 220 x 33 mm

Kokonahkainen matalataipeinen sidos, jossa kannen selänpuoleinen sisäsyrjä ja muut päälisyrjät on viistetty. Kannessa upotuksessa kaksinkertainen nahkaonlay, syrjät poltettu ja vahattu, käsin ommellut kapiteelinauhat. Aihe perustuu kyseisen yhdistyksen vaakunaan ja sen väreihin.

Olin opissa ensimmäisellä kisällitutkintoon valmistavalla kurssilla. Vielä kurssin alkuvaiheessa ei syvän taipeen lyöminen kirjaan kiinnostanut, joten HA esitti, että taipeen asemasta muotoillaankin kannen selän puoleinen reuna kirjan paisuman (turvotuksen) mukaiseksi. Sidosmalli oli muistaakseni jonkun itä-eurooppalaisen sitojan kehittämä. Syrjän värjäyksen asemasta minä ja kollega päätimme kokeilla HA:n kertomaa syrjien polttamista. Ja paloivathan ne, hieman vaikeuksia oli saada kaikki noki pois ja syrjä tasaiseksi ja kiiltäväksi. Myös lievää savuhaittaa esiintyi. Varmuuden vuoksi tein sidoksesta kaksi kappaletta — paremmin onnistunut on toiminut kyseisen yhdistyksen vieraskirjana vuodesta 2000 alkaen.

Sitoja:

Seppo Seppälä

Espoo
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 1999
Tutkinto jäi suorittamatta, sillä muu työ esti osallistumisen. 

Olen toiminut Espoossa kirjansidonnan opettajana parikymmentä vuotta ja Keravalla viitisen vuotta.
Toimin Espoon Kirjansitojat r.y - Esbo Bokbindare r.f.:n ensimmäisenä puheenjohtajana vuoden ja sittemmin sen hallituksen jäsenenä koko yhdistyksen olemassaolon ajan.
seppalaster@gmail.com
espoonkirjansitojat.net



9.
Knut Hamsun:
Nälg, Müsteeriumid, Paan, Victoria

Tallinn ”Eesti Raamat” 1986
Sidontavuosi: 1994
Koko: 210 x 140 x 35 mm

Perinteinen ranskalainen täysnahkasidos
Tallinnan Taideyliopiston järjestämä kirjansidontakurssi pidettiin Tallinnassa 13.–18. kesäkuuta 1994. Kurssin opettajana toimi Lennart Mänd. Kurssille osallistuivat Pille Kivihall, Tallinnasta, Harri Aaltonen, Turusta, Merja Pylvänäinen, Haminasta ja Pirjo Sunila, Kotkasta. Pille ja Merja olivat aikaisempia opettajiani ja Harri tuleva opettajani.

Sitoja:

Pirjo Sunila

Kotka
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos:
kesäkurssi 2000, tammikuussa 2001 alkoi kirjansitojan ammattitutkintoon valmentava koulutus ja tammikuussa 2002 kaksivuotinen kirjansitojan erikoisammattitutkintoon valmentava koulutus.
Kirjansitojan ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto.
Oma yritys Kirjansitomo Snitti.




10.
Ellilä, E.J.:
Kirjojen taika

Werner Söderström Oy, Porvoo, 1952
Sidontavuosi: 2006
Koko: 201 x 124 x 20 mm

Kokonahkainen syvätaivesidos nahkasaranoilla.
Liukuvärjätty nahka-applikaatio.
Käsin kullattu selkäteksti ja koristeet.
Käsin ommellut päänauhat.

Tullessani opiskelemaan Vammalaan, en tiennyt miten nahka pitäisi ohentaa, joten olin ohentanut valmiiksi koko kansinahan kauttaaltaan hyvin ohueksi. Harrin selostettua ja näytettyä miltä kansinahan pitäisi näyttää, tajusin että kovalla työllä ohentamani nahat kannattaa hyödyntää ennemmin esimerkiksi applikaatiokoristeisiin.

Sitoja:

Mira Ylönen

Helsinki
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos:
kesäkursseja vuosina 2000–2004, 2006, 2011–2012, 2018
kirjansitojamestari
TaM
mira.ylonen@gmail.com



11.
Juhani Peltonen:
Valaan merkkejä

WSOY, Porvoo, 1973
Sidontavuosi 2005

Kirja on kiintokantinen sidos harmaalla vuohennahalla. Kannessa on titteli sekä Valaan tähdistö toteutettuna nahka-applikaationa sekä käsinkultauksena. Kirjassa on käsinommeltu kapiteelinauha neljällä erivärisellä silkkilangalla ommeltuna sekä syrjäkoristelu, joka on tehty töpöttelemällä muutamaa erisävyistä akryylimaalia käsipaperitupolla hiottuun kirjansyrjään.

Tuohon aikaan Juhani Peltosen kirjat puhuttelivat minua suunnattomasti, joten tiesin että halusin sitoa jonkun hänen kirjoistaan. Inspiroiduin Valaan merkeissä toistuvana elementtinä olevasta valaan tähtikuviosta ja toteutin sen kolmella eri kultaustyökalulla, joista isoimman jouduin itse hiomaan muistaakseni jostain muusta muodosta pyöreäksi, kun koululla ei silloin ollut tarvitsemaani välinettä. Tein tämän kirjan yhtenä päättötöistäni. Valmistuin Tyrvikseltä 2006.

Muistoja kouluajoilta on paljonkin mutta en nyt tiedä osaanko mitään ihmeellistä tähän nostaa. Tutkintotöiden tekeminen oli aika hektistä aikaa ja muistikuvat hataria. Muistan että soittelin aina munniharppua välillä ja lauloin Harrille aina käskystä ei muumi taloa lukita yöksi. Se oli hauskaa. :D


Sitoja:

Mari Vehkaluoto

(tiedot alempana)



12.
Kirjoja?

Sidontavuodet: 2005-2006?

Kaksi pientä kirjaa, jotka ovat esihistoriallisten kirjojen kurssin satoa.
Kirjakäärössä on alku Umberto Econ runosta Oodi esineille polttokirjoitettuna itse keksityllä naulanpää kirjoituksella. Luukirjoissa on Umberto Econ kaksi kuolemaa käsittelevää runoa polttokirjoitettuna itse keksityllä luunpää kirjoituksella. Luukirjoissa oli myös käsin värjätty suojanahka, joka on jo hävinnyt.


Molemmat kirjat ovat minulle tärkeitä ja koko kurssi on jäänyt hyvin mieleen mieltä avartavana kokemuksena. Pohdittiin että mikä oikeastaan on kirja. Onko rullalle kääritty tekstipainatettu paita kirja? Siinä on tekstiä ja se on kääröllä kuten kirjakäärö. Kuka määrittää sen mikä on kirja ja mikä ei. Tekemäni nahkainen kirjakäärö innoitti minua tekemään myös käärökirja-tuotteita.

Sitoja:

Mari Vehkaluoto

Helsinki
Opiskelin 2003-2006(?)
Valmistuin kirjansidonnan artesaaniksi ja
sain kirjansitojan ammattitutkinnon molemmat v. 2006.


Työskentelen yhä kirjansitojana Kirjansitojatar nimikkeellä.
Teen tilaustöitä, korjaan kirjoja, myyn omaa kirjamallistoani sekä opetan kirjansidontaa.
Minulla on työhuone töölöläisessä kellarissa, jossa olen viihtynyt jo vuosia.
www.kirjansitojatar.fi
Facebookissa ja instagramissa @Kirjansitojatar
mari.vehkaluoto@gmail.com




13.
Kolme ensimmäistä

Sidontavuosi: 2012
Koot: 258 x 183 x 25 mm
250 x 185 x 23 mm
241 x 178 x 23 mm

Kolmen kirjan sarja: kokosidos, puolisidos ja neljännessidos, kaikki kiintokantisia, matalataipeisia sidoksia. Kansimateriaali musta kluutti, puoli- ja neljännessidoksessa lisänä käsinvärjättyä paperia, etulehtipaperi Elefantenhaut, sivut kultahippupaperia ja kapiteelinauhat silkkilangoin käsin ommellut.

Kirjansitojaurani ihka ensimmäiset sidokset, jotka tein Harrin henkilökohtaisella opastuksella. Alku aina hankalaa, mutta suht tyytyväinen saa olla tuotoksiin, varsinkin kun tämä on johtanut ammattiin. Tummanpuhuva ulkoasu kertoo vakavasta suhtautumisesta aiheeseen. Myös kolmannen kirjan titteli ”Musta kirja” puhuu puolestaan. =)

Sitoja:

Kaija Pihlajamäki

Nakkila
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2012–2018
Kirjansitojan AT 2015
Kirjansitojamestarin EAT 2018
Aiemmat tutkinnot KM, huonekalurestaurointialan artesaani sekä luontoalan tutkinnoista luontokartoittajan EAT sekä keruutuotetarkastajan EAT

Oma yritys aviomiehen kanssa: Pekka ja Kaija ay
Päätoimiala kirjansidonta myös tuohi- ja puutyöt sekä luontoalan palvelut
Työtilat ja puoti Leineperin ruukilla Ulvilassa
kaija@pekkajakaija.fi
facebook: Pekka ja Kaija ay sekä Kirjansitojan Puoti



14.
Vieraskirja

blanco / painamaton kirja
Sidontavuosi: 1999
Koko: 205 x 160 x 25 mm

Spring back book / potkuselkäkirja (vanhan tilikirjan sidontatapa)
Tummansiniset Harmatan-vuohennahkakannet, kansinahan alla
vaakasuuntaisesti nahkaiset korostuskuviot, guassilla roiskevärjätyt syrjät, selässä titteli ja konekullattu Vieraskirja-teksti.

Harri oli löytänyt kirjansidontaoppaasta potkuselkäkirjan valmistusohjeen. Sain valmistuksen tehtäväksi. Harri istui vieressä ja luki työvaiheet vaihe vaiheelta, ja minä toteutin. Jossain vaiheessa kysyin Harrilta, kun huomasin, ettei tekemisemme ollut ihan varmalla pohjalla, että oletko aiemmin tämän sidoksen itse tehnyt. Harri tunnusti, etteipä ollut, mutta nyt se tehdään! Kirja on ainoa opiskeluaikanani tekemä kirja, jonka olen ottanut käyttöön. Vieraskirjaksi se on oiva sidos sen aukipysymisen ansiosta.

Sitoja:

Päivi Pärssinen

(tiedot alempana)



15.
Tummansininen kirja

blanco / painamaton kirja
Sidontavuosi: 1999
Koko: 150 x 110 x 30 mm

Kokonahkainen nk. hieno ranskalainen sidos. Tummansiniset Harmatan-vuohennahkakannet, guassi-liisteri-sekoitusvärillä värjätty yläsyrjä, käsinommellut kaksoiskapiteelinauhat

Sitoja:

Päivi Pärssinen

(tiedot alempana)



16.
Aurinkokirja

blanco / painamaton kirja
Sidontavuosi: 1999
Koko: 150 x 110 x 25 mm

Kokonahkainen nk. hieno ranskalainen sidos. Tummanvihreät Harmatan-vuohennahkakannet, aurinkokuvio nahkaupotuksilla, auringon keskiosa ohueksi ohennettua nahkaa, joka laskostettu ja prässätty, syrjäväreillä värjätyt syrjät, nahkasaranat, käsinommellut kapiteelinauhat. Aurinkokuvio syntyi virheiden peittämisen takia/ansiosta (kansinahkaa ohentaessa nahanohennusveitsi lipsahti liian monta kertaa ja nahkaan tuli reikiä, jotka olen peittänyt nahkaupotuksilla).

Sitoja:

Päivi Pärssinen

(tiedot alempana)



17.
Punainen kirja

blanco / painamaton kirja
Sidontavuosi: 1999
Koko: 145 x 110 x 25 mm

Kokonahkainen nk. hieno ranskalainen sidos. Punaiset Harmatan-vuohennahkakannet, nahkaupotuksia, nahkaisia höyhenapplikaatioita, marmoroidut syrjät, käsinommellut kapiteelinauhat.

Ensimmäinen kokemus marmoroinnista — marmoroidut kirjasyrjät! En ollut koskaan pitänyt marmoroinnista, mutta Harrin ”pakottamana” ehkä pienessä vihan puuskassa ”kävin vain uittamassa” syrjät. Nyt marmorointi on mukavaa, ja olen jopa opettanut sitä!


Sitoja:

Päivi Pärssinen

Hämeenlinna
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos:
kisällikurssi 1999, useita kursseja tutkintojen välivuosina, mestarikurssi 2016–2018.
merkonomi, ylioppilas, arkistonhoitotutkinto, kalligrafian opinnot 2 v,
yrittäjän ammattitutkinto, kirjansitojamestarin erikoisammattitutkinto


oma yritys:
Pikkusitomo Kirjanen
kirjansitomo@gmail.com
paivi.parssinen@pikkusitomokirjanen.fi
www.pikkusitomokirjanen.fi
facebook: @pikkusitomokirjanen
instagram: pikkusitomokirjanen




18.
MS

Sidontavuosi: 1999
Koko: 145 x 110 x 24 mm

Nahkaa, applikaatio, poltetut syrjät. Itse sidostapaa en enää muista.

Varmasti olen kirjaa tehdessä rutissut ja valittanut kaikesta mahdollisesta, kuten tuolloin tapanani oli. Kirja on ainoa, minkä olen tehnyt Harrin opissa, olen tainnut kaiken antaa lahjaksi. Opiskeluaikoina teimme kirjoja koululle, joka antoi niitä lahjaksi?!

Sitoja:

Maarit Salonen

Turku
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 1996–1999
kirjansitoja-artesaani 1998
kirjansitojamestari (Saksa) 2001
kirjansitoja, Turun kaupunginkirjasto 2007–
maarit.s.salonen@turku.fi



19.
Lumitähden vaellus

Sidontavuosi: 2000
Koko: 210 x 110 x 27 mm

Ensimmäinen Tyrväällä ja Harrin opissa tekemäni kirja. Tyhjäsivuinen syvätaipeinen kokonahkasidos. Poltetut syrjät, käsinommellut kapiteelinauhat, nahka-applikaatio, sokeapainantaa, aaltoilevat viivat polttopiirtimellä piirretty. Into on suurimmillaan ja mahdollisimman montaa tekniikkaa piti saada kokeilla. Lumitähtikuvio on aiemmin suunnittelemani ja käytin sitä tuolloin tunnusmerkkinäni ja myöhemmin logona.

Koska olin opiskellut kirjansidontaa ja tehnyt kirjansitojan töitä jo ennen Vammalassa opiskelua, kuvittelin jo tietäväni paljon ja olin varmasti ärsyttävä opiskelija. Kiltisti silti tein mitä neuvottiin, mutta niin kovin tietäväisesti hymyillen... Harri parka! Opin kuitenkin kasapäin uusia tekniikoita ja Harrin laaja tietämys ansaitsi pian rajattoman kunnioitukseni.

Sitoja:

Tarja Rajakangas

(tiedot alempana)



20.
Käärmejoutsen syntyy

Sidontavuosi: 2000
Koko: 217 x 117 x 20 mm

Toinen Harrin opissa tehty kirja.
Tyhjäsivuinen matalataipeinen kiintokantinen nahkasidos. Marmoroidut syrjät, suolavärjätyt etulehdet, käsinommellut kapiteelinauhat. Yksinkertainen kohokuviointi. Käärmejoutsen syntyi illan pimeinä tunteina hiljaisella kirjansidontaosastolla. Tuolloin koululla sai työskennellä vaikka vuorokauden ympäri ja iltaihmisenä todella käytin sitä lupaa hyväkseni.

Sitoja:

Tarja Rajakangas

(tiedot alempana)



21.
Käärmejoutsen saa seuraa

Sidontavuosi: 2000
Koko: 221 x 158 x 28 mm

Tyhjäsivuinen syvätaipeinen nahkasidos. Syrjissä norsunluukäsittely (pelkkä kiillotettu liisteri), etulehdet kahvilla suolavärjätyt, paperipeilit kannen reunaan ylettyvät, käsinommellut kapiteelinauhat. Sokeapainantakuviointi. Luullakseni kolmas Harrin opissa tehty kirja. Sidos vieraili saksalaisessa kirjansidontakoulussa opiskelijoiden näyttelyssä ja on ehkä ensimmäinen näyttelyssä esillä ollut kirjani. Kokemus oli innostava ja sillä tiellä ollaan...

Sitoja:

Tarja Rajakangas

Sastamala
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2000–2003
kirjansitoja-artesaani, kirjansitojakisälli, kirjansitojamestari 2003
AMK-artenomi 1998 

päätyö kirjansidontakurssien ohjaus
oma yritys Kirjatar
tarja@kirjatar.fi
kirjatarja@gmail.com
Instagram: kirjatarja
Facebook: Kirjatar
ja ryhmä KirjaTarjan kirjansidontakurssit



22.
Olga Salminen, os. Hakuni:
Sisko hyvä

Sidontavuosi: 2001
Koko: 285 x 230 x 15 mm

Kirjaan on koottu kummitätini kirjoittamia kirjeitä sisarelleen, äidilleni,
vuosilta 1942–1944.


Kirjalle on myös ”aski”, jossa kannen sisäpuolella on lähetettyjen kirjeiden kuoret pienessä kannellisessa lokerossa. Askin koko n. 310 x 250 x 60 mm

Materiaalina kirjassa pinnassa harmaa Harmatanin nahka, samoin koriste Harmatan. Teksti kirjassa; sokkopainatus ja noki. ”Askissa” selässä Harmatan ja yliveto on paperia, molemmissa lisäksi käytetty konepahvia ja sekä kirjan että ”askin” sisävuori on sodan jälkeen rakennetun kotimme tapettien jäännöseristä.

Sitoja:

Maija Koitto

Huittinen
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2001–2002
kirjansitojan ammattitutkinto
koittomaija@gmail.com



23.
Herra Ötökkä

Sidontavuosi: 1999
Koko: 225 x 160 x 26 mm

Kiintokantinen, kokonahkainen, Harmatanin vuohennahkaa, onlay-koristeltu & sokeapainantaa, syrjät poltettu, käsinommellut kapiteelinauhat.
Sidottu opinnäytetyönä kisällitutkintoon.

Harri on ollut mitä inspiroivin ja taitavin kirjansidonnan opettaja ikinä, THE BEST!

Sitoja:

Hanna Laaksonen

Lahti
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 1996–1999 + 2003
kirjansitoja-artesaani,
kirjansitojakisälli,
kirjansitojamestari


Työpaikka v. 2001 lähtien
Lahden Työn Paikka Oy Kirjansitomo: työvalmentaja-kirjansitojamestari
Lahden Työn Paikka Oy, Kirjansitomo, Kiveriönkatu 34, 15200 Lahti.
p. 044 708 1557
hanna.laaksonen@lahdenpaikka.fi
Fb: Kirjansitomo, Lahden Työn Paikka Oy
Instagram: LTP_Kirjansitomo



24.
Elämä on kaunein satu,
Hennan ja Villen muistoja

Sidontavuosi: muistaakseni 1999 eli 20 vuotta tästäkin :-)
Koko: 303 x 208 x 36 mm

Kokonahkasidos vuohennahkaa, kannen koristelu: nahka-applikaatio ja sokkokuviointi, yläsyrjä värjätty ja kuvioitu vesiväreillä lehtisabluunan avulla, selässä valebindit, selkäkilvet.

Alunperin ajattelin kirjaa vieraskirjaksi ja muistoille, mutta käyttämättä on jäänyt. Samaa ruusu-kuviota käytin vähän myöhemmin hyville ystävilleni tekemässäni häävieraskirjassa. Säilytyskotelo päällystetty pellavakluutilla ja vesiväreillä tehty ruusukuva upotettu kansiosaan.

Sitoja:

Henna Okkonen

Hattula
1. kirjansidonnan artesaani, 1996–1998
2. kisällikoulutus, kirjansitojan ammattitutkinto, 1999
3. mestarikoulutus, kirjansitojan erikoisammattitutkinto, 2000–2003
4. yritystoimintaa Tmi Uniikkiopus 2001–2003 TKTO:n tiloissa
5. kirjansitojana Oulun yliopiston kirjaston sitomossa 2003–2010
6. useita pätkiä Hattulan kunnankirjastossa 2014–2018
7. opiskelija elokuusta 2018 alkaen (merkonomi, tieto -ja kirjastopalvelut)

Haaveilen vielä joskus harrastavani aktiivisesti kirjansidontaa. Kaapit on täynnä materiaalia ja välineistöä.



25.
Pierre Loti:
Pêcheur d’Islande
(Islannin kalastaja)

Sidontavuosi: 2001
Koko: 288 x 200 x 60 mm

Numeroitu erikoispainos teoksesta painettu vuonna 2000 Ranskassa. Se on tehty Ranskassa vuonna 2001 pidettyä näyttelyä ”6th Biennial of World Art Bookbinding” varten. Painettu korkeatasoiselle Vélin d’Arches -paperille. Alkuperäinen teos painettu Pariisissa vuonna 1886.

Kiinteäselkäinen nahkasidos, sidottu bindeille, profiilissa haettu kalan muotoa, käsintekstattu otsikko, käsinmaalatut etulehdet.

Artesaani-opiskelujeni aikana päätin ottaa osaa kansainväliseen kilpailuun heti, kun siihen on mahdollisuus ja Ranskasta saapunut kutsu tuli kuin tilauksesta. Vaikka opintoja oli takana vain pari vuotta, ajattelin että yrittänyttä ei laiteta. Tein tästä projektista samalla myös kirjansitojakoulutukseni artesaanityön.
Kirja löytyi myös kirjaston varastosta suomennettuna, joten pääsin paremmin kiinni kirjan tarinaan ja siitä huokuvaan tunnelmaan. Kirjan luettuani mietin suunnittelulleni avainsanat: raskastunnelmainen, vanhahtava, ”kala”. Toteutus oli kasvukipujen aikaa. Uskonpuute ja dead-line löivät päässäni vuorotahtia, aikaa toteutukseen vain 4 kuukautta. Halusin toteuttaa näyttelykirjani täysin omatoimisesti, omiin kykyihini luottaen, tietäen kuitenkin, että Harrin apu oli aina saatavilla. Kun kirja tuli valmiiksi, kirjoitin artesaanityöni raportin loppuun ”olo on kuin maratoonin jälkeen — tyhjä ja väsynyt, mutta onnellinen”. Ranskan tuomaristo hyväksyi sidokseni näyttelyyn ja vaikka parannettavaa vielä oli paljon, olin iloinen, että uskalsin taitojeni puutteista huolimatta kokeilla rajojani.

Sitoja:

Terhi Hursti

Tampere
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 1999–2002
kirjansitoja-artesaani 2002
kuvataiteilija AMK 2012 (Kankaanpään taidekoulu)


Oma yritys ”Bookart – kirjansitoja Terhi Hursti” oli 2002–2012
Nykyään olen tuntiopettajana Ahjolan kansalaisopistossa (kirjansidonta ja kalligrafia) sekä toimin ammattitaiteilijana.
terhi.hursti@bookart.fi,
www.bookart.fi
Instagram: terhihursti




26.
Eric Oxenstierna:
Så levde vikingarna

Sidontavuosi: 2010
Koko: 262 x 192 x 36 mm

Kokokluutti-sidos
Sidottu kisällitutkintoa varten.

Sitoja:

Eija Degerstedt

Hyvinkää
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos:
2009–2010, 2011–2013
kisällitutkinto 2010
mestaritutkinto 2013




27.
Niilon kirja

Sidontavuosi: 2012
Koko: 207 x 149 x 30 mm

Kirja ja siihen kuuluva suojakotelo on omistettu vanhimmalle lapsenlapsellemme Niilolle, joka asuu Englannissa. Annamme kirjan Niilolle, kun hän täyttää 18-vuotta. Tällä hetkellä hänen ikänsä on 13.

Tarina opiskeluvuosilta: Harri kysyi kirjaa tehdessäni, että annatko tosiaan tämän ”poliisi-kirjan” näköisen työn (silloin kantta ei oltu vielä koristeltu) lapsen-lapselle piirreltäväksi? Kerroin hänelle, milloin kirja luovutetaan.


Sitoja:

Merja Peippo

mummi
Kuusankoski
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2011–2013
Olin ennen sinne kouluun tuloa 35-vuotta pankkialalla, koulusta päästyäni toimin 8 kuukautta maakuntakirjastossa Kouvolassa, ja tällä hetkellä olen eläkkeellä.
merja.peippo@kymp.net




28.
Deep Green

Sidontavuosi: 2013
Koko: 245 x 190 x 25 mm

Kiintokantinen 1/4 nahkasidos

Sitoja:

Tiia Permanto


(tiedot alempana)



29.
Sadonkorjuu

Sidontavuosi: 2013
Koko: 218 x 155 x 25 mm

Etiopialainen koptisidos

Muistoja kouluajoilta: paljon kahvia ja Harrin pureva sarkasmi. On myös lämpimiä muistoja kylmästä Karkun asuntolasta ja ”kämppäkavereista.” Koulussa vallitsi aina ihanan kodikas ja lämmin tunnelma, kiitos siitä ja terveisiä tutuille!

Sitoja:

Tiia Permanto

Lahti
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2011–2013
Media-assistentti 2010
Kirjansitojan at 2013
Lahden Työn Paikka Oy




30.
Onni

Sidontavuosi: 2015
Koko: 228 x 165 x 40 mm

Onni-kirja on tyhjä kirja (toistaiseksi).
Kiintokantinen, syvätaipeinen, kokonahkainen sidos + kotelo
Kirjan kansissa vuohen nahkaa, etulehdet Elefantenhaut, peilit itse värjättyä paperia, kapiteelinauhat käsin tehty, yläsyrjä värjätty. Kotelon kluutti itse värjätty, selässä kultafoliopainatus.

Onni-kirjan sidoin kisälliopintojeni loppupuolella. Taisin olla vaan niin onnellinen, kun olin huomannut opetuksen menneen perille ja edistystä tapahtuneen, että kirjan titteliksikin tuli Onni. Koteloiden teko on minulle mieluista puuhaa.

Sitoja:

Kaija Pihlajamäki

Nakkila
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2012–2018
Kirjansitojan AT 2015, Kirjansitojamestarin EAT 2018
Aiemmat tutkinnot KM, huonekalurestaurointialan artesaani sekä luontoalan tutkinnoista luontokartoittajan EAT sekä keruutuotetarkastajan EAT

Oma yritys aviomiehen kanssa: Pekka ja Kaija ay
Päätoimiala kirjansidonta myös tuohi- ja puutyöt sekä luontoalan palvelut
Työtilat ja puoti Leineperin ruukilla Ulvilassa
kaija@pekkajakaija.fi
facebook: Pekka ja Kaija ay sekä Kirjansitojan Puoti



31.
Kierteen kauneus

Sidontavuosi: 2018
Koko: 198 x 145 x 20 mm

Kiertopistosidos, kromiparkittu nahka, pellavalanka. Tarja Hyvärisen opettama kiertopistosidos omassa opetusnäytössään. Todella hyvä opetus ja ihana oppia näin nätti sidos.

Kouluaikoina opittiin mieletön määrä erilaisia sidoksia ja muita tekniikoita. En ole koskaan aiemmin ollut näin mielenkiintoisessa koulutuksessa. Opettajat olivat kivoja ja ammattitaitoisia. Erityisesti Lester Capon ja Franco Mombelli jäivät mieleen erityisen
kivoina. Oli kiva, että he pitivät pitkät kurssit.

Sitoja:


Pii Topio

Kirkkonummi
Tyrvään käsi- ja taideteollisuusoppilaitos: 2014–2015, 2017–2018
kirjansitojan ammattitutkinto
Company 314 (Varjopeli Aalto Oy)
pii.topio@gmail.com
company314.fi
facebook: company314/
instagram: company_314/

---------------------------------------------------------------------------------------------------

Näyttelyn järjestelyistä vastasi kirjatarja eli Tarja Rajakangas, www.kirjatar.fi.